
HOS!
Sunnuntaina voittosarakkeeseen napsahti jälleen yksi ruksi lisää. Mikkelin Passarit veivät Rantakeitaan salissa ottelun avauserän, mutta sen jälkeen East Volleyn rutiini riitti voittoon.
Suurin anti ottelusta oli voitto, sekä siitä seuranneet kolme sarjapistettä. Muuten se ei klassikkojen joukkoon noussut. Seuraava, hieman kyseenalainen tilastofakta kuvaa ottelun kulkua melko hyvin: Omia virheitä kerettiin tekemään peräti 48. Se on aika paljon! Vastustajan vastaava luku taas oli 29. Huh huh!!
Ensimmäisessä erässä virheiltiin peräti 15 kertaa. Toisaalta myös vastustajan tuttuakin tutumpi passari, Jonne ”Kultasormi” Väisänen pyöritti peliä hienosti ja vastustajan laitahyökkääjät mättivät palloa meidän torjuntamme hieman harottaneista rajakäsistä rataan. Erä Passareille 25-21.
Toiseen erään lähdettiinkin sitten huomattavasti ryhdikkäämmin. Kentälle hypännyt Jere pyöritti peliä mallikkaasti samalla kun myöskin vasta toiseen erään startannut Eetu takoi kohtalaisilla tehoilla kaikki alkuerään saamansa viisi passia pisteiksi. Ihan ok. Harmi vaan että Eetu jouduttiin ottamaan lähes heti takaisin penkille parantelemaan niveliään. Erä pysyi kuitenkin lähes kokoajan nätisti hyppysissä, voitto Eastille luvuin 14-25.
Myös kolmas erä avattiin hyvin. Allekirjoittanut muistelee vastustajan ottaneen aikalisän ollessaan tappiolla 1-8. Samaisella aikalisällä meidän pojat alkoivatkin sitten napittaa takkeja auki oikein urakalla. Toki erä päättyi voittoon, 22-25, mutta virheitä tehtiin jälleen aivan karsea määrä.
Neljättä edettiin hieman samalla kaavalla kuin edellistä. Hallittiin kun haluttiin, mutta päästettiin vastustaja iholle omalla hölmöilyllä. Passarit myös alkoivat hyökätä tehokkaasti keskeltä. Erä kuitenkin kotia 20-25.
Vaikka pelaaminen oli virheherkkää ja todella ailahtelevaa, mahtui joukkoon myös oikein hyvää tekemistä. Silloin kun kaikki keskittyivät omaan tekemiseen, peliä hallittiin mielin määrin. Silloin kun ei, hallitsi vastustaja. Taidosta ei pelaaminen nimittäin ole todellakaan kiinni. Kuten Juhani Tamminenkin aikoinaan ainakin melkein totesi: ”Volley is a mental game!”
Eastilta parhaina palkittiin Jere ja ensimmäisen erän jälkeen tehokkaasti hyökännyt hakkuri Taavi.
Loppuun vielä vanha kunnon Plussaa ja Miinusta osio:
Plussaa
- Voitto ja kolme sarjapistettä
- Positiivinen yleisöpalaute Immon uusista balettihousuista
- Eetun ”ok” hyökkäysteho
- Mäkisen Pekan debyytti valmennustiimissä
- Oltiin joukkueena hyviä ja joukkueena huonoja
Miinusta
- Virheet
- Keskittyminen
- Eetun ”ei niin ok” polvi
Tulevana viikonloppuna onkin sitten karkkia tarjolla. Pitkästä aikaa OKL-hallilla pelattavassa ensimmäisen kierroksen viimeisessä ottelussa vastaan asettuu sarjan keskikastissa tällä hetkellä majaileva, menneen kauden ykkössarjajoukkue Nilsiän Nujakka. Kaikki paikanpäälle katsomaan.
HOS HOS! Koutsi J