RAPORTTI: Harvinaislaatuinen voitto Pyynikiltä

Myö tehtiin niin sanotusti onnistunut päiväretki Tampereelle, kun napattiin kolme sarjapinnaa puolessatoista tunnissa ja Savonlinnaan saavuttiin juuri ennen päivän vaihtumista maanantaihin. Oli myös mukavaa, kun paikallisopas Moisio näytti Tampereelle saavuttaessa nähtävyyksiä. Puijon Torni oli korkea ja Aatu olisi halunnut päästä käymään Linnanmäellä, mutta valitettavasti GM Kautonen ei ollut budjetoinut siihen aikaa eikä rahaa. Ei muuten ollut GM mukana retkellä. Sattumaako, että kerrankin oltiin ajoissa paikan päällä?

Sitten itse peliin.

ISKU: Strengell, Friberg, Lepola, Bär, Taponen, Ahonen, Lehtosalo/Sarajärvi (L)

EAST: Helkala, Silventoinen, Sairanen, Moisio, Tolvanen, Kainulainen, Lipsanen (L)

 

  1. ERÄ

Myö lähettiin pelaamaan kolmen yleispellaajan taktiikalla tai miksi sitä voikaan kutsua. Ainakin siten, että ilman hakkuria pelattiin (ristipaikalla pelasi joukkueen numero 8, ei mainita nimiä). Yleensä vierailut Pyynikillä eivät ole kuuluneet kategoriaan helppoa ja kivaa, mutta nyt saatiin peli rullaamaan oikeaan suuntaan alusta lähtien. Pisteiden tekemiseen osallistui koko poppoo ja kaverikin hieman avitti omilla virheillään. Ehkä isoin nosto erästä allekirjoittaneen koko kauden torjuntasaldon kolminkertaistaminen (yhdestä kolmeen). Erä 20-25.

  1. ERÄ

Hyvä startti erälle. Waltteri 0-1 ja sitten kaverilta pari virhettä ja tilanteeksi 0-3. El Klasiko, P1-tilanne ja ongelmat kasaantuu. Pari torjuntaan lyöntiä, vastaanotto hieman haparoi ja tilanne äkkiä kaverille 5-3. Pölli otti aikalisän ja jatkettiin mihin jäätiin, 7-3 kaverille. Sitten meijän Ilekka puksautti kakkoslaidasta pallon niin sanotusti käsistä kelloon ja saatiin rotaatio etiäpäin. Moision muutaman pisteen ja kaverin virheiden avulla noustiinkin takaisin peliin ja tilanne 9-11 meille. Pari hyvää syöttöputkea toisessa erässä käänsi momenttumin meille ja rallateltiin helpohkoon erä voittoon 17-25.

  1. ERÄ

Tasaista vääntöä oli aina 15-15 tilanteeseen asti, eikä suurempia eroa päässyt syntymään. Muutamia pisteputkia molemmille joukkueille. Vaihdoilla Isku yritti saada lisää virtaa tekemiseen, mutta ei löytynyt tällä kertaa vaihtopenkiltä apuja. Ilekka sitten loppuerässä näytti Waltterin kanssa ketkä määrää verkolla ja naputtelivat torjunnoilla ja hyökkäyksillä erän 20-25 meille. Koko ottelu 0-3 ja harvinaislaatuinen kolmen pisteen voitto Pyynikiltä oli tosi asia. Allekirjoittanut ei varmaan ikinä ennen ollutkaan voittanut Pyynikillä.

Meijän parhaana palkittiin peliä pyörittänyt Helkala, hyvä Henkka ei yhtään syöttövirhettä pelissä.

 

Muutamia tilastonostoja pelistä:

  • Keskitorjujaliitto 11/+11, Waltteri 6/+6 ja Jarde 5/+5 (tilastoissa Jardella 100% tappoprosentti ei pidä paikkaansa, kun söhläsi niin monta vastapalloa vaikka yksi toki onnistuikin)
  • Moisio 76% hiha ja 62% tappo, kelpo peli Artulta 10/+6
  • Ilkka ja Teemu molemmat 3 (KOLME!!) torjuntaa
  • Syöttöpeli: 7 ässää ja 4 virhettä, joista vain 1 virhe leijalla (todella epätyypillistä meille, mutta otetaan vastaan)

 

Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti viimeistä peliä ennen joulutaukoa. Myö pelataan perjantaina kello 18:00 Enonkosken liikuntahallilla Kuortanetta vastaan. Nuorten maajoukkuepelaajista koostuva poppoo on nuori, pitkä ja taitava porukka, kannattaa tulla seuraamaan tulevaisuuden tähtien otteita. Ja toki myös niiden kuortanelaisten pelaamista. Eikä muuten maksa mitään, kun Enonkosken kunta tarjoaa ottelun.

Lisää infoa perjantain kamppailusta myöhemmin tällä viikolla.

-ts8