Puupillin tahdissa päin PaU:ta – tappio 3-1.

Otteluraportti

Pau-EV 3-1(17-25,25-21,25-23,25-18)

Tulevaan koitokseen lähdettiin herkullisella 3-2 voitolla kotiluolassa. Homman idea oli selvä: Toinen joukkue, Parikkala tai myö, jatkaisi kahdella voitolla kohti välieriä ja 1. lohkon 1:sta/2:sta vastaan. Parikkala oli siis selkä seinää vasten.

Viikko oltiin treenattu normaaliin malliin ja armeijapoikienkin lomat olivat menneet läpi, joten asetelmat olivat meille ihan näpsäkästi kohdillaan.

Peliin. Meiltä laatikkoon Jere, Immo, Eetu, Taavetti, Petu, Joonas ja liberoimaan Ile ja Aleksi. Eka erä eteni koko ajan meidän johtoasemissa, eikä tuottanut hirmuisia vaikeuksia voittaa se numeroin 25-17. Kaikki osa-alueet toimivat kohtuullisesti ja PaU:kin avitti meitä tekemällä jonkun verran suoria virheitä.

Toiseen erään annoimme PaU:lle helpon lähdön erävoittoon. 4-0 tilanteessa oli jo aika ottaa aikalisä ja laittaa peli pyörimään alusta. Saimme kurottua eron kiinni erän puolivälissä ja erä eteni tasaisesti sinne 20 pisteeseen asti. Loppuun 3 omaa selvää virhettä (2xsyöttövirhe ja 1xverkkovirhe) ja pari PaU:n tekemään pistettä, niin erä oli taputeltu 25-21 PaU:lle.

Kolmanteen erään vaihdettiin Henry heittämään passia ja Jaska pelailemaan yp:n tontille. Kolmas erä eteni sykleittäin: PaU takoi 4-5 pisteen johtoaseman, jonka me kuroimme ainakin kahteen otteeseen kiinni. Tilanteessa 23-23 erä olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Sairasen Mikon taitolyönti puoleen metriin ja Jaskan ylilyönti – erä Paulle 25-23.

Neljäs erä eteni tasaisesti puoleenväliin erää, josta PaU siirtyi selvästi kuskin paikalle. Ajateltiin säästellä voimia ensi viikon reeneihin, joten erä selvästi PaU:lle 25-18.

Kokonaisuudessaan vastaanotto ja syöttö olivat selvästi osa-alueet, joissa pelasimme omalla tasollamme. Ile ja Immo hoitelivat pallot kuppiin Jerelle tai Henrylle ja joka ukko onnistui syöttöruudussa. Torjunta- ja etenkin hyökkäyspeli olivat kuitenkin selvästi meidän heikoin lenkki tässä matsissa. Sehän on selvää, että silloin tällöin joka joukkueelle sattuu näitä päiviä, ettei oikein kuleksi- hyville joukkueille harvemmin, huonommille useammin. Meille se sattui tänään. Toki olihan PaU:n torjunta hyvä, mutta siitä huolimatta suoria hyökkäysvirheitä tuli meille normaalia reilusti enemmän, eikä hyökkäyksissä ollut riittävästi ruutia. Jos erässä antaa suorilla virheillä vastustajalle 10 pistettä, ei siinä kaverin hirveästi tarvitse hommia paiskoa erävoittoon. Syy on tästä kyllä otettava osittain omille hartioilleni. Parin päivän sisään vedettiin kahdet reenit ja osalla painoi vielä raskas inttiviikko alla. Oletan, että vähän liikaa, vähän liian lyhyessä ajassa ennen peliä, mikä näkyi pienoisena väsymyksenä. Otetaan jatkossa opiksi, eikä käydä ahnehtimaan 🙂

Kesän grillikautta jäi joukkueista ehkä eniten odottamaan Sairasen vellokset: PaU:lta Mikko ja meiltä Ile palkittiin joukkueiden parhaina grillisetillä. Mikko oli selvästi PaU:n tehokkain hyökkääjä, eikä oikein käsiä torjunnassa saatu Mikon pommien eteen. Tavoitteena onkin ottaa torjunnalla Mikko kunnolla pihteihin ensi pelissä. Myös jo aiemmin mainitsemaani arkaa ja virhealtista hyökkäyspeliä lähdetään parantamaan viikon reeneissä.

UUUUUH, kuka jaksaa enää odottaa lauantaihin???? Nyt kaikki kannustamaan Easti voittoon ja 400 katsojan rajapyykki rikki. Pelissä saattanet lisäksi nähdä pelaajan, joka ei ole vähään aikaan käynyt kentällä. Kuka se on? Tule paikalle, niin näet 😉

EV-PaU OKL la 24.3. kello 16.00

Pölli-Koutsi

Niin, ja mieleen jäi kyllä pelin lisäksi päätuomarin puupilli. Kaunishan se oli…