ENNAKKO: Kuortaneen nuoret pääsevät maakuntamatkailulle Enonkoskelle

Nuorten maajoukkuepelaajista koostuva Kuortaneen joukkue pääsee perjantaina tutustumaan Enonkosken urheilupyhättöön. Minkäslainen paikka se tuo Enonkoski on ja minkälaista lentopallohistoriaa sieltä on?

Enonkosken väkiluku on Wikipedian mukaan 1378 (v. 2020 heinäkuussa). Voipi olla Kuortaneen pojille kulttuurishokki, kun tulevat yli kaksi kertaa pienempään pitäjään pelaamaan isolta kirkolta. Kuortaneen väkiluku on 3542.

Enonkoskella on (allekirjoittaneen tiedon mukaan) viimeksi pelattu miesten lentopallon ykkössarjaa keväällä 2016. Enonkosken Pyrintö nousi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle kaudeksi 2007-2008. Taisi olla meidän GM Kautosen ns. prime-time silloin meneillään.

Antti Kontkasen sanoin vuoden 2008-2009 joukkue oli ”ehkä kaikkien aikojen EnPy”. Ketäs siellä sitten pelasi? Mm. numero #8 Tero Kautonen, #4 Antti Pölönen, #3 Mika Nenonen. Kaksi ensimmäistä on meijän touhuissa mukana sekä Nessin jälkikasvu Aatu/Pate. Meijän joukkueesta myös Ilekka, Teemu ja Taavi on käynyt ammentamassa oppia Pasi Arkolta EnPy-uniformussa. Eli melko vahva side on meijänkin poppoolla Enonkoskelle.

Ketäs siellä tulee vastaan?

Kuortane

7 ottelua, 3 voittoa, 4 tappiota, 11 pistettä

W: PäLu, ETTA, Isku

L: Sampo, Kisko, Lempo, Kave

Salminen Samuel 96p / 13,7p/o

Paananen Aaro 62p / 8,9p/o

Määttä Mikko 45p / 12p/o

Valmentaja Oskar Muurinen

Joukkueen pisteahnein peluri on ollut yleispelaaja Salminen ja hakkurin tontilla pelaava Paananen on antanut mukavasti tulitukea. Muurinen on kierrättänyt pelaajistoa, joten sen suurempaa analyysia pelkästään lentopalloliiton tulospalvelun kautta ei toinna tehdä. Oletettavasti vastassa on pitkiä roikaleita, kurinalaisesti pelaava ja hyvin valmennettu poppoo. Hienoa lentopalloa luvassa perjantaina!

Mittee meille kuuluu?

Tehdään syvempi analyysi syyskauteen myöhemmin, mutta nyt äkkipuraisu ennen perjantain ottelua.

8 ottelua, 6 voittoa, 2 tappiota, 17 pistettä

W: Kave, Sampo, Nurmo, Kisko, ETTA, Isku

L: Lempo, Kisko

Sarjataulukossa vain kaksi joukkuetta edellä, Kave ja Lempo

Hätäisimmät ovat kerenneet jo lynkata meijän esitykset, vaikka todellisuudessa eihän meillä mittään hättää ole. Ei varmasti olla vielä pelattu parasta lentopalloa, mutta sehän olisi hölmöläisen hommaa tuhlata parhaat pelit syyskaudella. Jätetään ne uroteot sitten keväälle. Voittojahan myö ollaan raavittu melko mukavasti, sehän se kuitenkin kertoo jotain.

Vielä olisi yksi ottelu ja kolme sarjapistettä jaossa ennen joulutaukoa. Myö lähetään huomenna torstaina tutustumaan Enonkosken halliin ja samalla tarkistetaan toimiiko liikuntahallin sauna. Tulkeehan sankoin joukoin kannustamaan meijät voitokkaasti joululomalle, otteluun on vapaa pääsy Enonkosken kunnan toimesta.

Seuratkaa pelissä:

  • Onko GM Kautosen jäädytetty pelipaita hallin katossa?
  • Pääseekö kukaan joukkuelaisista enonkoskelaiseen *paneelikerhoon?
  • Tulevaisuuden tähtiä

*Paneelikerholla tarkoitetaan kerhoa, johonka pääsee lyötyään iskulyöntirullauksessa pallon pompun kautta takaseinässä olevan paneelirajan yli. On olemassa myös tulostaulukerho, mutta ei nyt herranjestas ruveta revittelemään.

 

Laitetaan perjantaina liikuntahallin lauteille ainakin viidesosa paikallisesta väestöstä, elikkä yli 275 katsojaa. Ottelu alkaa 18:00.

 

EAST – KUORTANE, PERJANTAINA 9.12. KELLO 18:00, ENONKOSKEN LIIKUNTAHALLI, VAPAA PÄÄSY, BE THERE!

 

-ts8