
Suurinpiirtein kolme kuukautta sitten pelattiin kauden ensimmäinen vierasottelu Pielavedellä Sampoa vastaan. Nyt on pielaveteläisten vuoro tulla käymään Etelä-Savossa. Ensimmäisessä kohtaamisessa ottelu päättyi suoraan kolmessa erässä meijän hyväksi. Ei ajateltu sen suuremmin muuttaa kaavaa myöskään tulevana lauantaina.
Ketäs sieltä tulee vastaan?
Pielaveden Sampo, 11 ottelua, 6 voittoa, 5 tappiota, 16 pistettä, 6. sija.
W: Murikat, Etta, Nurmo, PäLu, Kisko, Etta
L: East, Lempo, KaVe, Isku, Murikat
Sampon hakkuri Samppa Auvinen on takonut 15,2 pinnaa per ottelu ja löytyykin pistepörssin kärkipaikalta. Hyvää tulitukea on antanut yleispelaaja Räisäsen Lasse 12,5 p/o. Keskitorjujakaistalta löytyy kokenut Tuomo Ikonen ja valmennuksesta vastaa savonlinnalaisyleisölle hyvinkin tuttu Sergei Ivanov.
Eli lyhykäisyydessään meijän pittää saada laiturikaksikko Auvinen/Räisänen kuriin ja ollaan vahvoilla.
Muita merkittäviä pielaveteläisiä: Presidentti Urho Kekkonen, keihäänheittäjä Antti Ruuskanen
Muita pielaveteläisiä: Jaakko Hakulinen
Myö?
Myö ollaan pelattu viimeksi 26. marraskuuta kotisalissa Heikinpohjassa. Sen jälkeen toki ollaan käyty voittamassa Tampereella, Enonkoskella ja Karhulassa. Vieläköhän väki muistaa missä se Savonlinnan liikuntahalli sijaitsee?
East, 10 ottelua, 8 voittoa, kaksi tappiota, 23 pistettä, 2. sija.
W: KaVe, Sampo, Nurmo, Kisko, Etta, Isku, Murikat, KaVe
L: Kisko, Lempo
Tämän vuoden puolella ollaan taas päästy treenaamaan koko porukan voimin ja meno onkin ollut aika-ajoin suht mallikasta. Nyt alkaakin kauden viimeinen rypistys ja pelitahti on suhteellisen tiivis kauden loppuun asti. On tuplareissut niin Pohjan- kuin Pirkanmaalle ja muutamia yksittäisiä kotipelejä ennen pudotuspelejä. Hienoa lentopallokevättä päästään taas rakentelemaan ja lauantaina ne talkoot alkaa. Tulkaa kannustamaan ja pitämään meteliä Savonlinnan liikuntahallille!
East Volley – Pielaveden Sampo, lauantaina 21.1. kello 14:00, Savonlinnan liikuntahalli, be there!
-ts8