
Ottelurapsa 24.10.
Kello 0.23. Ollaan 24 km Kajaanista. Gm Kautonen nukkuu viereisellä penkillä. Keskari Vesa nojailee taaksekäännettyyn penkkiinsä ja yrittää vaivoin pitää silmiään auki takanani. Takapenkin tikkipokkaringistä kuuluu ajoittain rätkätystä; Taitaa olla lähinnä vahingoniloa Eetun hajanaisille voitoille tai Daven isoille tipo-lupauksille.
3-2 tappiopelistä on nyt jo aikaa useampi tunti, ainakin viisi. Tappiopelin ketutus ei jäänyt saliin eikä Pudiksen kerrosburgereihin. Kyllä se nyt haudataan tähän rapsaan. Lyhyesti ja ytimekkkäästi – niinkuin tapana on.
Niin, tappio tuli 3-2. Kaksi ensimmäistä erää pelattiin ihan jees peliä, NaPan tehdessä virheitä etenkin hyökkäyksissään. Kolmessa seuraavassa erässä Napa paransi vastaanottoaan (tai sitten meidän syöttö pehmeni) sekä hyökkäystään. Meidän peli jatkui vastaanoton ja hyökkäyksen kannalta kutakuinkin samoilla urilla kaikki erät, sekä voitetut että hävityt: vo lähempänä 66%, tappoprosentit 50% kantturoissa. Kuulostaisi siltä, että näillä pitäisi ottelu viedä… Mutta ei. Parannettavaa jäi viimeisen kolmen erän osalta torjunta-puolustus-akselille. Etenkin NaPan Hakalan hyökkäykset 4-paikalta olivat myrkkyä meille. Pikku säätö ensi peliin, niin jo muuttuu peli.
Meillä onnistujia oli paljon. Davella oli ruuti taas sen verran kuivaa, että siitä osansa saivat niin verkkoantenni (MENI KAHTIA) kuin vastapuolen kenttä. Saipa Dave parhaan pelaajan palkintona kotia vietäväksi lämpökumppareiden lisäksi hajoittamansa antennin. Ugh, oli kova! Ehdotin heti kehystämistä.
Keskari-Vesku tappoi keskeltä pallot kovilla tehoilla tehden 11 pistettä. Selkeästi Veskun paras peli tältä kaudelta tähän mennessä. Eetu oli varma niin nosto- kuin hyökkäyspelissä. Tänään oli uskallusta lyödä palloa. Imellä oli perusdominointia nostopelissä, Go Ime!
Seuraava peli on meillä vasta kahden viikon päästä kotona, joten nyt päästään vähän parantelemaan niin fyysisiä kuin psyykkisiä haavoja. Ainakin henkilökohtaisesti tappiopelirapsojen kirjoittaminen oli nyt tässä – Seuraavat rapsat kirjoitetaan voittopeleistä, PISTE. Parisen viikkoa hierotaan kuvioita kuntoon ja laitetaan NaPalle enemmän vastusta kotona!
kello 0.49. Kotia matkaa 321 kilometriä sekä kuskin pakollinen 45minuutin huilitauko Kuopiossa. Taidanpa sulkea läppärin ja ottaa pienet torkut. Kohtahan sitä ollaan kotona…
Pölli-Koutsi
ps. Jos vielä mietit tuota otsikkoa, niin oli muuten pirun liukas parketti. Daven pikaliimalla paikatut kengät pyörivät nopeissa suunnanmuutoksissa samalla lailla tyhjää kuin sarjakuvissa, Eetu teki ainakin 3 spagaatia pelin aikana ja Jupin polvet lonksuivat tyhjää joka hypyn alastuloissa. Ja noh vähän oli värikynää: Eetulla ei täysiä spagaateja ollut, mutta ainakin 20 astetta syvempiä, kuin mihin mies parhaimmillaan pystyy. Joka tapuksessa ei hyvä ollenkaan tuo liukkaus pelaajien turvallisuuden kannalta.
Artikkelikuva on helmi jo usean vuoden takaa.