Oriveden ponnistus (1) ei peitonnut Eastin voittoloikkaa (3).

Otteluraportti 14.1.

OrPo-EV 1-3 (21-25, 21-25, 25-23, 17-25)

Lentopalloliitto oli majaillut 2-sarjaan mielenkiintoisen ylemmän jatkosarjan: Jokaisesta lohkosta (jaettu maantieteellisesti 4 lohkoon) tulisi vastaan joko lohkon 1. tai 2. Ylempi jatkosarja pelataan kaksinkertaisena, eli jokaista joukkuetta vastaan pelataan sekä vieraissa että kotona. Kun vastaan asettuu Oriveden Ponnistus, Vaasan Kiisto ja Turun Toverit, niin voi sanoa, että aikamoista kotimaanmatkailua on luvassa.  Mutta mikä parasta, kovia ja vieläkin astetta kovempia pelejä on luvassa!

Ensimmäisenä jatkosarjassa asettui vastaan Oriveden Ponnistus, joka oli sijoittunut runkosarjassa toiseksi. OrPo oli meille uusi tuttavuus, eikä ennalta tiedetty kuin että savonlinnalaisille tuttu pelaaja Markku Puputti ja maajoukkueessakin esiintynyt Teppo Heikkilä pelaa siellä. Oma peli ei ehkä vielä edellisenä viikonloppuna Jyväskylässä ollut parasta mahdollista tauon jäljiltä, joten jokaisen ukon oli keskityttävä hitusen parantamaan omaa tekemistään. GM Tero, Terppi, Terppo Kautonen oli varannut meille juuri sopivasti (=riittävästi) aikaa, joten pitkä matka Orivedelle ei pitänyt tuottaa yhdellekään pelaajalle ongelmia. Sen pienen ylimääräisen ajan sai vietettyä vaikka sen herkullisen prinsessatortun parissa.

Ja peliin… Kentälle tuikkastiin Jonne, Petu, Leevi, Pölli, Tumppi, Taavetti ja liberoimaan Immo (Nyt taitaa pelaajat olla jo sen verran tuttuja lukijoille, ettei numeroita tarvitse laitella). Heti alkuun saatiin kiva muutaman pisteen kaula hyvillä omilla suorituksilla. Taisipa peräti olla 5-0 ennen kuin vastustaja sai ensimmäisen pisteen. Itse en muista kyllä noin pitkääääää syöttöputkea Tumpilta, jeah Tumppi! Eka erä eteni tasaisissa merkeissä erän puoliväliin, jonka jälleen repäistiin ero, joka kesti loppuun asti. Tuntui, että erä oli koko ajan meidän hallussa. Vaikka edettiin tasaisissa merkeissä yhdestäkään pelaajasta ei näkynyt, että nyt on paniikki ja luotto omaan tekemiseen oli hyvä. Ei esitetty ihan parastamme, mutta pelattiin ihan ok lentopalloa. Jo eka erä näytti sen, että OrPo puolusti ”tsekit”, ”beibit” ja ”heitot” kaikki ylös, joten jos suoran pisteen halusi hyökkäyksestä, niin oli lyötävä palloa. Ja niinhän sitä sitten tehtiinkin! Eka erä 25-21 meille.

Toinen erä. Lue edellinen kappale uudestaan 😀

Jonne pääsi hassuttamaan torjuntaa useampaan otteeseen.

Jonne pääsi hassuttamaan torjuntaa useampaan otteeseen.

Kolmas erä. Kahden voitetun erän jälkeen käytiinkin sitten miettimään jo suihkuttelujärjestystä, kotimatkan karkkiostoksia ja Taaville sopivia karaokebiisejä. No ei todellakaan! ”Takki pidettiin visusti kiinni” ja keskityttiin täysillä seuraavaan erään. Kaikesta huolimatta kolmas erä mentiin Orpon komennolla. Puolessa välissä erää OrPo sai jonkin ihmeellisen boostin pelaamiseensa, kun taas meidän joukkueen suoritukset hieman ailahtelivat. Erän loppuun laitettiin Henry ja Eetu piristämään omaa peliä. Ja loistavasti ukot hommansa hoitivatkin, hyvä ukot! Saatiin OrPon johto kurottua kiinni, ja liekö peli ollut jo 23-23 tilanteessa. OrPo oli lopussa kovempi ja vei erän 25-23.

Neljäs erä. 3 edellistä erää oli varjostanut meidän oman syötön virhealttius, eikä syöttöön oltu saatu riittävästi painavuutta. Edellisissä erissä syöttövirheitä oli tullut keskimäärin 5 per erä. Neljänteen erään syöttö parani, mikä helpotti muuta pelaamista. Myös torjuntapelaaminen koheni pelin myötä ja oli parhaimmillaan lopussa. Petun ylös nostettu sormi torjutun pallon merkiksi alkoi tulla tutuksi pelin lopulla. Ja ottihan se Tumppikin sen 4 torjuntaa.  Neljäs erä vietiin iloisin ilmein 25-17.

Orpo oli joukkueena kokenut, mikä näkyi hyvänä sijoittumisena kentällä. Jujut eivät kenttään yksinkertaisesti jääneet. Hyökkäyksessä etenkin passari Puputin ja yleispelaajien yhteispeli toimi vallan mainiosti. OrPo laittoi tiukasti hanttiin, mutta tällä kertaa se ei ihan riittänyt meidän kaatamiseen.

Reissu oli kokonaisuudessaan ihan kiva. Monen aikavyöhykkeen läpi ajelu bussilla ei sekoittanut omaa peliä ja oltiin valmiina heti eka erästä lähtien. Matkalla puhuttiin siitä, että jalat eivät saa jäädä Patalahteen tai bussiin – Sieltä niitä on vaikea saada takaisin pelikentälle. Liekö ”uhoaminen” auttanut, koska niin ei käynyt. Joka osa-alue toimi ihan ok tasolla, torjunta lopussa jopa hyvän/kiitettävän tasolla. Syöttöönkin saatiin pelin edetessä vähän kovuutta lisää. Oltiin selvästi valmiita jatkosarjan peleihin. Ensi viikko reenataan ja hiotaan peliä entistä paremmaksi. 3 Pisteellä on mukava lähteä kohti 3 perättäistä kotimatsia. HYVÄ UKOT!

 

Niin ja laitetaanhan ne saimaannorpan viiksikarvat jakoon 🙂

3 Saimaannorpan viiksikarvan ansaitsi GM Terppi. Ensimmäinen karva tulee loistavasti organisoidusta menomatkasta Orivedelle. Jäi aikaa jaloitella, keljuilla ylimääräisestä ajasta ja syödä prinsessatorttuja, KIVAA. Toinen karva tulee loistavasta motivoinnista. Terppi lupasi 5 torjunnasta Sihi-juoman. Yllättäen 2 pelaaja jäi neljään torjuntaan. Hmm, kannattaisiko Petu ja Tumppi tarkastaa videolta 😀 Ja 3. viiksikarva tulee kotimatkan ruokailupaikasta; Terppi sai hommattua aikaloisto sapuskat! Oli kuulema ”parasta perunamuusia ikinä”, Konstan mielestä.

2 Saimaannorpan viiksikarvaa menee Immolle hyvästä libero-pelistä. Immo nosti hyvin syötöt ylös ja toimi puolustuspelissä joukkueen kivijalkana.  Immo palkittiin joukkueen parhaimpana tänään.

1 ½ viiksikarvaa menee juomapullojen täyttäjille, eli kaikille pelaajille. We miss you Jugi! Tai itseasiassa. Laitetaan Jugille se 10 viiksikarvaa, vaikka et paikalla ollutkaan. Ajatellaan sitä seuraavaa matsia jo 🙂

1 Saimaannorpan viiksikarvan saa jokainen kentällä käynyt pelaaja. Hyvää tekemistä. Kaikki pelasi ainakin OK tasolla, osa sen yläpuolella – Loistavaa!!

1 Saimaannorpan viiksikarvan saa joukkueen vaihtopenkki. Kentälle kuului selvää kannustusta, eikä kukaan näyttänyt nyrpeetä naamaa, vaikkei peliaikaa tullutkaan tai sitä tuli vain vähän. JEAH!

Mukava oli pelata – jatketaan viikon päästä siihen mihin nyt jäätiin!

SU 22.1. klo 16.00 EV- TuTo OKL-halli! Kannustajia tarvitaan, joten tulehan paikalle!

 

#1

 

P.S. HUOM Laajavuoren kylpylä, Soitin Teille viime viikolla niistä kadonneista Ö:n pisteistä. Sain pelin jälkeen kuulla oikein kapteenimme Tervosen suusta, että:” Antti, taisit palata Polosesta Pölöseksi”. Eli Laajis, kaikki kunnossa!

P.P.S. Ja jottei nyt kukaan pahoita mieltään, niin emme oikeasti jaa niitä Saimaannorpan viiksikarvoja pelien jälkeen. Tämä on vain kuvaannollinen ele onnistuneesta suorituksesta tai teosta.

 

Itä-Savon juttua pelistä:

http://www.ita-savo.fi/urheilu/lentopallo/east-volleyn-jalat-eivat-jaaneet-bussiin-matkalla-orivedelle-359883

 

Terpp1

Prinsessatorttu ja GM.